Salaisuuksia, joita yksinäiset huutaa unissaan.

Kerron teille salaisuuden, jota en aikonut tänne kirjoittaa, mutta josta olen niin ylpeä.

En syönyt eilen muutakuin pari sipsiä, sekä pienen pätkän jotain lakua.
Mulla ei edes ollut nälkä missään vaiheessa, olin iloinen.
En ollu kotona, niin oli helppo jättääkkin syömättä, hävettää mennä toisten jääkaapille.
Tänään söin n. 500-600kcal, melko varmasti kuitenkin alle 600.



Musta tuntuu, että olen taas vajoamassa masennushelvettiini.
Mulla on lähes kokoajan tosi paska olo jostain.
Tulevaisuudesta, painosta, yksinäisyydestä, joukkoon kuulumattomuudesta, laiskuudesta.
Kirjeen kirjottaminenkin tuntuu liian vaikealta, anteeksi, kyllä mä sen saan vielä kirjotettua.
Ja Riikalle pitäisi ostaa lahja.
Voi paska.


Isä tulee huomenna tänne, tulen saamaan valitukset tästä kämpän kunnosta.
Pitäisi siivota ja tiskata ja kaikkea, en vaan saa mitään aikaseksi.
En edes tajua miten kulutan nää päiväni, enhän mä edes tee mitään.
Olen vain.


Tiskit haisee, mua hävettää.
Mä luulin, aika ikävän syö
Ja toivo epätoivoni lyö.
Mä luulin, päättyy jokainen yö
Valonsäteisiin,
Mut se ei olekaan niin.
-Maija Vilkkumaa- Se ei olekkaan niin-


Mä tahdon sinne terapiaan.
Mä tarviin jonkun, jolle puhua.
Mustan tuntuu etten pärjää enää yksin.
Melkein kaikki yöt olen nukkunut veljen huoneessa, vaikka tänne ei kuulemma saisi tulla, mutta muissa huoneissa mua ahdistaa.
Parveke on tämän huoneen lisäksi ainoa, missä mä siedän oloani.
Miks mä muutin tänne?
En osaa asua yksin.


Mä koitin olla niin pirun vahva
Leuka pystyssä niellä tuskan
Mut kato mua, koiraa uitettua
- Tehosekoitin-Pakko päästä pois -