Mut ymmäretään väärin, en vain osaa pistää ajatuksia oikealla tavalla sanoiksi.
Puhelin meinaa lentää seinään, onneksi joku halailee, silittelee polvea, kun huomaa, että nyt ei ole kaikki hyvin.
Kerään kaiken itsehillintäni, etten sanoisi pahasti. Välillä mun päässä kiehahtaa niin nopeasti ja lujaa, etten edes kerkeä miettimään sanomisiani.
En mä tahdo riidellä, en oo koskaan ollut hyvä siinä. Haluan sen kaiken loppuvan, kaiken olevan taas hyvin.
Mulla loppuu voimat, pelkään yrittää, koska kuitenkin taas vaan loukkaan tahtomattani.
Olen turha
Muuten kaikki on melkein hyvin.
Kuulen aamulla ensimmäisenä sanat mä rakastan sua ja oon onnellinen saadessani herätä L'n vierestä vielä tänä aamuna.
Jään nukkumaan ja näkemään omituisia unia sen lähdettyä töihin.
Herätessä kaikki edellispäivän paska painaa yhä mieltä, koitan unohtaa ne lenkittäessä koiraa, selatessa nettiä, polttaessa tupakkaa ketjussa ja sitten puhelin soi. Outo numero, mutta vastaan ja mut kutsutaan huomiseksi työhaastatteluun yllättävään paikkaan.
En edes tiennyt siellä olevan vapaita paikkoja, en ole laittanut hakemusta, yhteystiedot ne olivat saaneet mun entiseltä pomolta.
Hymyilyttää ja jännittää.
Eilenkin jännitti aamusta, tapasin L'n isovanhemmat, mutta onneksi jännitys oli turhaa.
Taas.
Mukavia ihmisiä, jotka halasivat mua heti esittely vaiheessa ja kutsuivat lähtiessään kylään.
Yöllä ympäripyöreitä muutto puheita.
Voisin huomenna huvikseni kattoa millasia asuntoja täältä päin löytyy
Kato vaan, saisit varmasti kämppiksen nopeesti jos tänne muuttaisit
Olisin varmasti maailman onnellisin nainen, jos saisin herätä joka aamu L'n vierestä, mutta jos saan töitä niin mun on pakko jatkaa vain haaveilua.
Miks pitää rakastua näin nopeasti ja täysiä, oon ryntäämässä taas päätä pahkaa kohti tuntematonta.
Ja ensimmäinen ihminen kelle haluaisin haastattelusta hehkuttaa on J
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti