Kaksi päivää mummolla, palatessa kolmen tunnin unet kotona ja matka jatkuu L'n luo.
Oltiin porukalla mökillä yksi yö. L, J ja H, kaikki mitä tarvitsen.
J'n äiti käy jossain vaiheessa viihdyttämässä meitä, se laskee sänkypaikkoja ja niitä on yksi liian vähän. Jotkut joutuu nukkumaan päällekkäin, ketkä uhrautuu, se kysyy naureskellen, vilkaisen L'lää sekunnin sadasosan, tarpeeksi, että kerkeän nähdä sen veikeän hymyn ja tutun pilkkeen silmäkulmassa.
On se vaan minun mies.
Me koitetaan hukuttaa J kiitoksiin, koska ilman sitä, meitä ei ehkä koskaan olisi tullut. Vaikka eihän mitkään sanat riitä tätä kiitollisuutta kuvaamaan.
Nyt viikko J'n ja H'n luona, viikonlopuksi taas L'lle, ehkä jos ensi viikolla selviäisin kotona käymään.
Mä uskon siihen, että elämä antaa välillä merkkejä.
Kuten silloin kun olin etsimässä asuntoa eri kaupungista ja mulle tuli soitto työhaastatteluun, se tarkoitti että ehkä mun ei pitäisikään muuttaa.
Toisaalta taas, en saanut työtä, joten olen vapaa muuttamaan mihin vain.
Puheet muutosta ei ole enää vain puheen tasolla, soitin eilen ensimmäisestä asunnosta.
Me katsellaan J'n kanssa useasti päivässä, josko olis tullut uusia asuntoja vuokrattavaksi, josko jostain löytyisi se, mikä on tarkotettu mulle ja L'lle.
Meillä on jo melkein arkiaskareet jaettu ja sovittu mikä taulu hankitaan makuuhuoneeseen, enää puuttuu se asunto.
Välillä huomaan, että unohdun vain tuijottamaan toista miettiessäni, että eihän se vaan voi olla todellinen.
Kyllä minä oon todellinen ! ;--)
VastaaPoistaEn osaa näyttää mun innostusta siitä, että sä soitit sinne asuntoon, mut kyllä mä oon superilonen. Mitä muuta mä voisin toivoa?
Mut älä missään nimessä luule, ettenkö mä ois ilonen ja innoissani ja onnellinen jajajaja! Tää vaan tuntuu niin epätodellista, uskon vasta sitten ko pääsen sisustamaan sun kanssa :--) ! Päästään ikeaan ja jooojoojoo jee! >:---)