Kuinka paljon parempaa mun elämä on nykyään, mitä kaikkea oon voittanut.
Masennus on lähes kokonaan poissa, satunnaisia ahdistuskohtauksia lukuunottamatta.
Syömishäiriö on myrsky takaraivossa, joka huutaa mun olevan lihava, mutta olen oppinut elämään pullean kroppani kanssa jotenkuten.
Elämä narsistin kanssa on ohi ja toivon, etten törmää T'hen enää ikinä. En ymmärrä kuinka sokea olin siinä suhteessa, miksi suostuin jäämään vuosiksi.
Mun päivät saattaa yhä sekoittua toisiinsa, mutta en ole onneton ja mulla on jotain jota odottaa.
Mulla on yhtäkkiä ystäviä, ei kavereita, vaan ystäviä.
Mulla on L, joka tuntuu tosissaan välittävän musta.
Mulla on maailman sulosin koira, joka muistuttaa virtahepoa tai possua röhkimisellään.
Mitä muuta mä voisin tarvita ollakseni onnellinen?
'Tossa vastapäisessä talossa taitaa olla kaks tyhjillään olevaa asuntoa. Toinen olis J:lle ja H:lle, sä voisit muuttaa toiseen'
'Miks mä täältä ottaisin omaa asuntoa, kun oisin kuitenkin kokoajan sun luona'
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti