Mä vihaan itseäni niin paljon. En ehkä ole ikinä vihannut näin paljon tai ainakaan tällä tavalla. Tuntuu että on pakko päästä pois, mutta mihin? Ja tiedän, ettei pakeneminen auta, ajatukset seuraa liian tiukasti mukana.
En saa kotona tehtyä mitään, vaan makaan sängyssä koko päivän. Pitäisi lähettää työhakemuksia ja tehdä jotain, mutta en pysty. En saa vaatteita kaappiin tai vietyä roskiksia.
Tunnen itseni huoraksi ja jokaikinen solu mussa huutaa mulle sitä. Sua koskettiin tästä ja tästä ja tästä ja suudeltiin näihin kohtiin.
Olin eilen taas aivan liian sekasin ja mua inhottaa. Näin Oopperan, enkä muista kuinka kaikki päätyi siihen, että kadottiin baarista hetkeksi pois ja se otti mut siinä toimiston pöydällä ja siitä mua muistuttaa kosketusherkkä alaselkä.
Sen jälkeen mun oli tarkotus lähteä kotiin, erotessa Ooppera kysyy nähdäänkö huomenna ja silti siitä ei tänään kuulunut, ennenkuin itse laitoin viestiä. Ei nähty.
Palasin kuitenkin baariin, yksi tuttu oli pihalla ja mä vaan romahdin, kun se halasi, tunsin itseni niin käytetyksi. Sain koottua itseni ja me palattiin sisälle. Mä tanssin ja koitin pitää hauskaa, mutta se oli kamalan väkinäistä. Näin Oopperaa vielä liikaa, se näytti niin täydellisen komealta, että muhun sattui. Sillä oli vieressä se pieni blondi tyttö, jonka kanssa se näytti onnelliselta. Se huomasi mut myöhemmin sä et lähtenytkään, se totesi hymyillen ja käänsi päätään hassusti niinkun sillä on tapana. Keräsin kaikki voimani, että sain sille hymyillen sanottua en ja lähdin pois sen luota. Tiesin, ettei se mies ole mulle hyväksi.
Lopulta lähdin toisen miehen luo jatkoille ja no, mitä huorat nyt tekee? 

Kuka mä oikein olen ?