Mun pitää nähdä T huomenna (oikeastaan tänään), enkä mä saa ahistukseltani nukuttua.
Kaikki mun kaverit ja isä, ne oli ilosia ja ne onnitteli mua, kun kerroin erosta. Kelle mä kerron, ettei se ollutkaan niin helppoa miltä mä annan sen näyttää. Viimeks mun olo parani yhen yön jutun jälkeen, kun ymmärsin, että kelpaan muillekkin, mutta nyt se ei taida enää riittää.
Enkä mä tiedä miks musta tuntuu tältä, kun suurimman osan ajasta olin kuitenkin onneton. Puhelimesta kuitenkin löytyy niitä pieniä onnen hetkiä menneisyydestä, niitä jotka haluaisin niin kovasti takasin. Kuvia, joissa ei välttämättä näy muutakuin molempien nauravat suut, enkä raaski poistaa.
Muhun sattuu aivan saatanasti.