Ehkä ajatukset heittää kuperkeikkoja, tekee kärrynpyöriä ja käy maailmanpyörässä.
Oon niin rakastettu, onnellinen, välitetty ja mä tunnen sen luita myöten.
Kuinka toinen nukkuu, sanoo unissaan mä rakastan sua ja vaipuu takaisin uneen.
Mutisen sen rintaa vasten minun mies, kuten mulla usein tapana on ja se kuiskaa tuun aina olemaankin.
Mun uniin tulee kuitenkin uudestaan ja uudestaan se, että se jättää.
Mä kerron sille niistä ja se sanoo mua hölmöksi, et sä mua kovin helposti saa karkotettua.
Jätin kertomatta, kuinka se yhdessä jätti mut sen exän takia.
Sen saman exän, sen joka oli silloin siellä ja sen, joka kävi perjantaina meillä.
Kyllä multa kysyttiin käykö se, mutta mitä siihen vastaa, muutakuin tottakai käy.
En mä tunne itteäni huonommaksi, en pelkää että sä kaipaisit, en pelkää että oon huonompi ystävä kuin se, en ahdistu. 
En vaan voi sille mitään, ei tää epävarmuus katoa, aina on joku, joka on mua parempi.
Unet piinaa muutenkin taas, yön jälkeen tuntuu kuin ei ois nukkunut ollenkaan, kun painii unissaan noita asioita vastaan.
Ja sit on mun pieni J, joka lähti osastolle.
Enkä osaa sanoa siitä mitään, en osaa auttaa, en osaa olla, en osannut perjantaina olla olkapäänä.
En osannut edes yrittää, joku toinen osasi.
Tietenkin.

Koitan olla parempi kaikessa