Eilen sain olla mukana hetkessä, jollasta kaikki ei varmasti pääse kokemaan.
Mä näin kuinka J'tä kosittiin.
Sen vanhemmat ja veli oli paikalla, sitten olin minä, vähän perheen ulkopuolelta, mutta kuitenkin.
Oon niin onnellinen, että sain olla mukana, kuulin H'n kauniin puheen ja pääsin näkemään J'n ilmeen, kun H yhtäkkiä polvistuu sen eteen.
En ajatellut olevani ihan niin herkkä, mutta väkisinkin siinä tilanteessa tuli vedet silmiin, ympärilleni katsoessani huomaan kuitenkin etten ole ainoa, joka pyyhkii silmäkulmiaan.
Kuinka usein sitä oikeasti itkee onnesta?
Tänään avasin sähköpostin varmaan viidettä kertaa heräämiseni jälkeen ja ruudulle pamahtaa ilmotus.
Me saatiin L'n kanssa asunto, jota käytiin sunnuntaina katsomassa.
Tärisytti, itketti, nauratti, olin paniikin sekaisessa onnessa.
Pian meillä on yhteinen koti.
Oon hyvästellyt mielessäni oman kaupunkini katuja jo jonkin aikaa, mutta nyt se on todellista.
Mä lähden pian.
Mitä tää onni oikein on
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti