Enkä mä tiedä kauan mä pystyn vastustamaan.
Muhun sattuu, tuntuu etten oo olemassa, en oo kenellekkään mitään, vaikka luulin. Musta ei oo mihinkään, mä en oo todellinen. Ne katsoo mun läpi, jättää koskettamatta, mun ääni ei kuulu, vaikka huutaisin kuinka lujaa.
Ehkä mä oon vaan silloin, kun ollaan kahdestaan. Sillon mä oon joka solulla siinä tilanteessa, muuten oon ulkopuolella.
"Ai sori en mä huomannu sua"
"En muistanu että säkin oot tulossa"
Siks kaikki on mulle ihan sama tai en tiedä, jos mun mielipidettä kysytään. Oon tottunu siihen, ettei kysytä, ettei välitetä tai muisteta.
Ja haluan tietää, että sä haluat mut.
Toisen unisen raskas hengitys niskassa tuntuu hyvältä.
Mun iho on lasia, johon se henkäisee ja voisi piirtää kuvan, joka katoaa höyryn mukana.
Mun päässä on myrsky, jonka se ehkä voisi kesyttää, jos jaksaisi yrittää.
Kummallakaan ei riitä voimat enää.
En pysty enää hallitsemaan tätä elämää.
Mikset sä tyttö kulta puhu mulle jos on asiat huonosti. Ei oo kiva lukee sun blogista ettei sulla oo kaikki hyvin, haluaisin kuulla sen sun suusta.
VastaaPoista