Mä oon taas työharjottelussa. Siellä on mukavaa, mut kauheen kiireistä ja oon kokoajan liian väsynyt. Mä haluan mun näytöstä hyvän numeron, mut en taas luota itteeni.
Paska minä.
Mua ahdistaa tää muutto. En mä halua muuttaa tänne.
Käsi ylös, kuinka moni muuttaisi miehen kanssa yhteen, jos tietää, että se rakastaa jotakuta muuta?
Niinpä.
Mut mulla ei oo vaihtoehtoa, katotaan sit kun joskus valmistun. Tähän kylään en jää, T lähtee mukaan jos lähtee. Tai katsotaan huolinko sitä enää siinä vaiheessa. Mä fantasioin erosta, siitä kuinka mä pääsen sit sanoo sille kaiken, eikä mun tarvii enää välittää vaikka se suuttuiskin.
Kerran se uhkas lyödä mua, mut onneks oli T'n paras kaveri mukana, joka sano että mä en todellakaan tuu saamaan selkääni.
Mulla oli synttäritkin joku aika sitten. Se oli taas niitä päiviä, kun mä halusin pois. Halusin vaan kuolla, koska en jaksanut kuunnella sitä kaikkea paskaa mitä kaadettiin mun niskaani. Onnee ja vittumaisen viattomasti hymyilevä hymiö.
Ehkä mä oon vaan jotenkin väärä.
ps. jaksaako kukaan yllättyä, jos kerron etten saanut siltä lahjaa. se teki kaikkensa, et sai mun päivän pilattua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti