Nimetön~

Mä olen nähnyt painajaisia jo kahtena yönä peräkkäin, huolimatta suojelevista käsivarsista ympärilläni.

Painajaisia entisen elämäni ihmisistä, ruuasta ja alkoholista.
Herätessä ahdistaa, mutta rauhotun, kun huomaan turvan vierelläni.

Me ajellaan siellä sun täällä, sä istut mun sylissä ja oon kiertänyt käteni sun ympärilles.
Autojen hautausmaalla mä meinaan kuiskata ne sanat sun korvaan.

Mä pidän susta.
Miksi sen sanominen selvinpäin on niin vaikeaa?

Mä en ole syönyt paljoa ja liikkunut entiseen nähden paljon.
En silti laihdu, missä vika?