Tavallaan olisi ollut paljon aihetta,
mutta jostain syystä ei.
En saa itsestä kiinni.
Käytän kaiken voiman töihin, remonttiin, liikuntaan, lukemiseen.
Kaikkeen, ettei tarvitse ajatella.
Haluaisin pyytää kaikilta anteeksi, mutta sitten taas en.
En halua enää pyytää itseäni anteeksi, oon tehnyt sitä ihan liikaa.
T opetti mut siihen.
Kaikki mitä teen on väärin ja kokoajan pitää olla
anteeksianteeksianteeksi,
enää en jaksa, enkä aio.
Alan vihdoin löytämään minut,
kaiken sen keskeltä miten muut on mut määritellyt.
Innostun asioista ihan eritavalla, nyt kun uskallan.
Mä haluan tehdä ja luoda, koska tiiän että osaan
ja jos en osaa niin sit vittu opettelen.
On jotain outoa päättäväisyyttä,
mutta samalla ihan järkyttävää surua ja sekaisuutta.
Nyt löytyisi sanoja vaikka pieneen romaaniin, kun saisin pään kasaan.
Oon täynnä ajatuksia, halua huutaa, rakkautta ja vihaakin.
Vaikka kaikki näyttää olevan kunnossa,
kyllä mäkin haluan, että multa kysytään
mitä sulle kuuluu
Yhteen puheluun käytän anteeksipyyntöni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti