kun ei voi keskittyä lukemaan, katsomaan sarjoja, edes musiikki ei tunnu miltään.
Mä vain
olen,
ihan kuin ympärillä olis halkasijaltaan useemman metrin kokonen kupla, joka sulkee mut elämästä.
Ja ihan oikeasti ympäröi tyhjyydellä.
Katson, mutten näe, kuulen, mutten kuuntele, kosken, mutten tunne.
Samuli Putro soi, se on sopivan pois vievää, vaikkei tunnukkaan.
Se ei mene ihon alle, niinkuin yleensä.
Alotin myös ohjatun liikunnan, joka tuntuu omalta, vaikka onkin rankkaa, vaikka meinasin pyörtyä ensimmäisellä tunnilla.
Keskitän kaikki voimani siihen ja kiroan, että se on vain kerran viikossa.
Yksinäisyys onneksi katoaa kun työt alkaa.
Tai ei katoa, mutten ehdi ajatella sitä.
Sitä murskaavaa tunnetta, kun tuntuu, ettei mulla ole elämässä muuta kuin L ja Tralala.
Väillä mä olisin valmis antamaan mitä vaan, että olisi joku, jonka kanssa käydä kahvilla ja vaikka puhua säästä.
Viettää puoli tuntia toisen kanssa, saada puhelu tai viesti.
Miten ihmiset saa ystäviä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti