Yö kainalossa, nukkumista iltapäivään, se, että joku odottaa kotona. Nukkumisvaikeuksia, kun ei voi uskoa, että hän on siinä vieressä. Toinen nukkuu, toinen katselee vieressä ja ihailee. Kuinka komea voi ihminen olla.
Se, kun et voi lopettaa hymyilemistä ja muut kyselee mikä vaivaa ja hymy muuttuu salaperäiseksi. Maailman upein ja jännittävin salaisuus, josta ennen pystyi vain haaveilemaan. Nyt se on todellisuus.
Se antaa energiaa vielä monen päivän päähän ja kutkuttaa, kun ei oikeasti tiedä, koska taas tavataan. Yhtäkkiä näkee toisen jossain ja se ilme. Voin lyödä vetoa, että mun silmät on sydämen muotoiset, kun taas se toinen virnistää niinkuin aina, eikä sitä voi vastustaa.
Erotessa halaus, julkisilla paikoilla ei suudella, vilkaisu huuliin riittää kertomaan mitä ajatellaan.
Pää on hatara ja sekaisin.
Mitä tuntee ja ketä kohtaan, kaikki on sumua. Mä ajattelen niin erilailla kuin muut, onneks on ihmisiä, jotka ei tuomitse mun valintoja. Edes niitä sekopäisimpiä. Jos teen jotain, en vaan osaa pysyä hiljaa. Onneks on nuo muutamat hassut, jotka ei kauhistele, miten sä noin.
Mä vaan teen. Sanon asioita virheiksi, teen niitä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja koitan oppia joka kerta uutta. Jotkut virheet on toistettava ja ehkä ne ei lopulta enää edes täytä virheen määritelmää.
Välillä kyllä itsekin ihmettelen valintojani, mutta mitään ei pidä katua. Lähes kaikki saa myöhemmin nauramaan ja niistä tulee ne parhaimmat tarinat.
Oon ollut yhtä hymyä jo pari päivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti