Mua pelottaa olla yksin.
Olin viikonlopun muualla ja mulla oli maailman hauskinta. Mä rakastin mun ystäviä ja perhettä lujaa, ne sanoi mukavia asioita ja kaikki oli ihania. Lauantaina me käytiin tanssimassa jalat kipeiksi ja sain kiinnitettyä baarin komeimman miehen huomion itseeni koko illaksi, yrittämättä. Se tuijotti pöydästä, kun mä tanssin ystävieni kanssa ja mä nautin siitä huomiosta.
Nautin myös siitä kerrasta muutama päivä sitten, kun se yksi oli kamalan kiinnostunut mun asioista. Oikeasti kiinnostunut ja mä vain kerroin. Se kuunteli mun kanssani musiikkia josta pidän, eikä haukkunut sitä paskaksi. Mulla oli hyvä olo ja hymyilin, kun muistin kasvon kädellä ja lantiolla. Ja silti, se oli herrasmies, eikä koittanut mitään, se vain oli ja kyseli ja mulla oli mukavaa.
Eilen mä palasin pieneen kaksiooni ja oon ollut yksin lähes kokoajan. T kävi kyllä tänään ja ai että mä taas rakastin. Oli mukava tavata, koska se ei huutanut mulle mistään, eikä ollut ilkeä.
Mä lihoin reissun aikana vähän liikaa, mutta suren sitä vasta huomenna ja koitan olla syömättä. Ainakaan herkuttelematta.
Olen kateellinen sille yhdelle ystävälle, jonka kanssa olin tanssimassa. Se on suurempi kuin minä, mutta tajusin, kuinka hyvältä ihminen silti näyttää, jos vain osaa olla itsevarma. Toivon pystyväni samaan joskus, mäkin haluan tuntea itseni kauniiksi. Se oli niin kaunis siellä tanssilattialla, toivon, että olisin saanut sen tanssia videolle tai kuville, se olisi pitänyt ikuistaa. Sellasta kauneutta ei voi olla. Ehkä se johtuu siitäkin, kun tietää ihmisen olevan myös äärettömän kaunis sisältä. Se ei tuomitse ja sille voi kertoa ihan kaiken ja niin mä teinkin.
Oon vihdoin löytänyt oikein kunnon ystävän.

Muttakun en tunne oloani turvalliseksi