Elämä on nykyään pelkkää salaisuutta,
mistä sitä sais
paljon maksaa
paljon otetaan
venataan sitä monta tuntia ja lopulta saadaan vain puolet siitä mitä haluttiin. Mua alkaa ahdistaa tää touhu, vaikka otan itekkin usein. Mulla vaan ei ole ketään kenelle purkaa, kun kaikki käyttää tai sitten ei siedä. Ja musta tuntuu että tiedän liikaa, en mä haluaisi ymmärtää noita sanoja. Ja kun mä vihaan niin paljon tuota yhtä joka pyörii niissä kuvioissa ja sen takia mun täytyy kestää sen naamaa.
Mä haluan helvettiin täältä. Täällä on muitakin joita en jaksa katsella. Enkä oikeastaan jaksaisi itseänikään, kun olen niin saatanan suuri ja kuulen siltä yhdelt "oletko sä levinnyt", mun tekee mieli itkeä. Olenko mä oikeasti niin saatanan huono ja arvoton.
Ei kukaan päällepäin näe, että kun kävelen tuolla minishortseissani, mua ällöttää joka ikinen askel, mua itkettää kun tunnen miten reidet hyllyy. Ei kukaan tiedä, kun mä ostan jäätelön ja hymyilen, että oikeasti mun tekisi mieli itkeä ja kysyä itseltäni, että miksi.
Ja miksi vitussa mä olen aina se ylimääräinen.