Vierailin ja vihasin sitä.
Jokainen liike on vahdittu
ja mut on numeroitu,
aivan kuin olisin yksi vangeista.
Olin numero 32,
sai nousta sohvalta vasta kun numero sanottiin.
Siinä huoneessa on pitkä pöytä
ja mut erottaa häkkilinnusta vain se lyhyt pleksi,
mutta en saa koskettaa.
En meinaa kuulla, siellä on viisi vankia
ja 8 vierasta,
kaikki puhuu yhtäaikaa.
Aivan liian pian tullaan sanomaan,
että tapaaminen on päättynyt
ja vieraista ainoa,
joka itkee olen minä.
Seuraavaksi äitienpäivä,joka on melkein yhtä vaikea.
Joka paikassa sanotaan
'muista äitiä',
toiset ostavat kortteja jotka on omistettu äidille,
minä ostan mummolle ja
jostain syystä se raastaa tänä vuonna enemmän kuin viimeksi.

ääh, koita pärjätä pikkunen, oot vahva nainen. :--(
VastaaPoistatuhat halia ja hurjasti voimia ♥
- janika
Ehkä se vielä joskus helpottaa, se ikävä ja kipu.
VastaaPoistaMinä ainakin toivon niin.
Halauksia.