Musta tuntuu että pää räjähtää näistä ajatuksista
kuinka ihmiset on muuttuneet
minäkin
ja kaikki muut.
Rakastan
ja se tuntuu oudolta,
ikävöinti tuntuu oudolta.
Mun ei pitäisi antaa olla yksin,
ajattelen liikaa
ja pelkään.
Light limuja ja tupakkaa.
Ninnu on silti sitä samaa kuin ennen,
vaikka pelkäsin.
Ehkä rohkeampi
ja tuntui oudolta kääntää sille tupakka ja toinenkin.
Ja kuinka se tuli toimeen T'n ja niiden muiden kanssa.
Kuinka sen kanssa näin ensimmäistä kertaa sen yhden paikan tästä pikkukylästä,
josta luulin tuntevan jokaikisen kohdan.
Ja vaikka kaikki on outoa,
silti hymyilyttää.
Kulta pieni älä kylmyyttä mieti. Älä minun yksinäisyyttä pelkää.
VastaaPoistaSe rohkeus on sitä oikeaa minuutta, kaikki entinen on ollut ihmisten syövyttämää. Keuhkot sentään syövytän itse.
Halaile jatkossakin random-punapäitä <3