sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Vaik koitan parastani, satutat vaik rakastankin

En mä koskaan pääse sen syliin kun eniten sitä tarttisin.
Ei se pyyhi mun kyyneleitä.
Tekee mieli turvautua siihen vanhimpaan konstiin,
mut kerta toisensa jälkeen päätän vastustaa sitä.
T'n takia.
Se huomasi uusimman arven jokin aika sitten ja sanoi olevansa pettynyt muhun.
Olin kuitenkin ilonen niistä sanoista koska ne osotti,
että se kuitenkin välittää musta.
Vai ehjästä ihosta?
Kuitenkin vaan haluisin tuntea jotain.
Taas vaihteeksi mä olen roska,
tai tahra joka ei lähde pois, rasittava ja häiritsevä.

Ehkä valkkaripullo auttaisi,
ville vallattomat
tai poltettavat salaisuudet.
Mä haluan pois, en oikeesti jaksa enää mitään.
Voisin olla töissä 24/7, ko ei kotona olemisesta tuu mitään.
Siellä mulla menee ees jotenkuten hyvin
ja tunnen itteni kerrankii halutuks, kun L on siellä vinkkaamassa mulle silmää.
Mieli täynnä kysymyksii,
muttei yhtään vastausta.
Onko mulla enää mitään syytä?

5 kommenttia:

  1. En osaisi kuin kieltää, kieltää terät ja kieltää juomat.
    Mutta oikeasti, älä tee mitään mikä ei ole hyväksi sulle ja puhu T:n kanssa, kerro miltä susta tuntuu, sillä se kuitenkin rakastaa sua kaikesta huolimatta.

    VastaaPoista
  2. Roska? Tahra?
    Ja paskat.
    Mulle sä ainaki merkkaat iha vitusti, vaikkei olla puhuttu hm.......... jaa en ees muista millon viimeks, uutena vuotena kai ?
    Mut sä oot mun mielessä joka päivä.
    Sä et todellakaan oo mitätön.

    VastaaPoista