tiistai 17. marraskuuta 2009

Ha ha you're dead !

Mä en kai voi syödä aamupalaa nykysin.
Tai vaikka voisin, en syö.
En oo pitkään aikaan syönyt, koska unirytmi on niin päälaellaan ollut pitkään.
Tänään kuitenkin heräsin 6 aikoihin ja söin piltin ja jogurttia(,johon oli sekotettu tilkka funlightia) aamupalaksi ja mulla oli monta tuntia huono olo ja oikeastaan oksettaa vieläkin.
Ihan hirveä olo oli, en enää ikinä syö aamulla.


Eilen oli väsymys päivä.
Kävin sellasen kerhotoiminta ohjaajan(kutsutaan häntä vaikka T'ksi) kanssa juttelee.
Mun piti tehdä työ, joka kuvastaa mua jotenkin.
Tuijotin vaan sitä tyhjää paperia mun edessä, osaamatta tehdä mitään.
Lopulta mä rupesin selaamaan lehtiä ja leikkaamaan yksittäisiä sanoja ja liimaamaan niitä siihen paperille.
Yksi sana oli liikakiloja ja siitä tietenkin tuli pitkä keskustelu mun laihdutuksesta ja kaikesta.
T sanoi, ettei normaali ruoka lihota ja pieni ääni päässäni kuiskasi että lihottaapa.
T on muutenkin niin täydellisen laiha ja kaunis, syö kuulemma 5 ateriaa päivässä.
Myöhemmin sinä päivänä Heidi tuli mun luokse ja oli melkosen tylsää.
Niinkun aina.

Nukahdin jo joskus 20:30, hups.
Söin 2 lakua (hups), sekä yhen kupillisen ananasta ja raejuustoa.
Mutta silti vaaka päätti näyttää tänään taas 58kg.
Miksi paino palaa aina siihen? Eilen se oli 600g vähemmän.

Isä kai tulee tänään käymään, nähtiin viimeks viikko sitten, jotenkin outoa.
Se ehotti, että oisin menny Helsinkiin, mutta en kai mene, koska se ei ole soittanut. Vaikka lupasi.
Kaipa se sitten tulee tänään.
Taisi tulla vähän sekava, sori.

2 kommenttia:

  1. kyllä sun pitäää syyä aamullaki !

    ja kuuntele sitä T'tä vain : )))

    mun beib <3

    VastaaPoista
  2. no niin siellä taka kannessa luki : DDD

    juu tule vain : )))

    VastaaPoista