Mä vain olin. Hengitin ja seurasin niiden päivärytmiä. Nukuin kun se oli töissä, nukuin päikkärit sen kanssa kun se tuli töistä, käytiin kaupassa, tehtiin ruokaa, syötiin, katsottiin telkkaria ja mentiin nukkumaan.
Seuraavana päivänä sama.
Ja sitä seuraavana.
En erottanu päiviä toisistaan, olin hukassa.
Olen kyllä vähän nytkin, enkä tiedä mitä tehdä. Ehkä olisin onnellisempi ilman, mutta vaikeinta on päästää irti. Ainakin pidemmän tauon tarvitsen.
Haluan aikaa kavereille, niille oikeille, joista melkein kaikki asuu muualla.
Perjantain näin tämän kaupungin kavereita, juotiin baarissa muutama ja mentiin vanhan luokkakaverin luo jatkoille.
Katselin kuinka ne kaivaa jostain minigrip pusseja, tyhjentää sisällön pienen peilin päälle, muodostaa PINS-kortilla aineesta viivoja, käärii setelistä pillin, jota pitkin viiva katoaa nenään.
Lähdin kotiin ennen ketään muuta, en mä kuulu tuonne.
Ja mikä pahinta, olisin varmaan itsekkin ottanut, jos en pelkäisi niin paljon.
Haluaisin hetken olla turta, hävittää nää ajatukset.
Enhän mä sen takia voi tuomita ketään.
Löysin sen yhden taskusta pillerin, sille mä suutuin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti