Mä olen täällä taas.
Mun joulun lomailu oli aivan mahtavaa aikaa, ei tarvinnut hetkeäkään olla yksin ja koska mulla oli hyvä olo mä vain söin ja söin ja söin. Ja nyt mua ahdistaa ja mä vihaan tätä paisunutta kehoa, sillä syömistä ei ollutkaan niin helppoa enää lopettaa.
Palasin nykyiseen kotikaupunkiini tammikuun alusta ja no, niinkuin pelkäsin, juomistahan tää on melkein ollut.
Mulla on kuitenkin ollut hauskaa, oon tanssinut jalkani kipeiksi, saanut uusia kavereita ja välillä menettänyt muistini enemmän tai vähemmän.
Kiitän jotain ylempää tahoa siitä, että viime sunnuntaina oltiin kaverin kämpillä juomassa, sillä niin tyhjää iltaa mulla ei ole koskaan ollut.
Muistan kun me kuunneltiin musiikkia sohvalla ja seuraavaksi pieni muistikuva siitä, kun olen yhtäkkiä suihkussa yhden miehen kanssa(mies numero 2 tästä postauksesta) ja se suutelee mun kaulaani ja lopulta herään sen vierestä ja muut on lähteneet. (Voi olla, että muut oli lähteneet jo paljonkin aikasemmin, en tiedä)
Vihasin itseäni herätessäni.

On mun elämässä jotain hyvääkin tapahtunut. Mä nimittäin tapasin miehen. (ihan eri ihminen siis kuin tuo sunnuntain kaveri)
En tiedä vielä yhtään mitä ajatella siitä, mutta se on mukava ja oon monta kertaa ollut jo varma, etten kuulisi siitä mitään, mutta aina se jaksaa muistaa. Ei oltu nyt oltu viikkoon yhteyksissä ja eilen se piristi mun iltaani soittamalla ja sanoi, kuinka olisi kiva nähdä, joten toivottavasti se kutsuu mut tänään johonkin.
Se on mua 7 vuotta vanhempi ja siksi ujostelen sitä aika paljon, toisaalta sillä on niin vilpittömät silmät, että voisin kertoa sille kaiken. Se tietää toistaseks hyvin vähän musta, koska pelkään kertoa. Se tietää jotain mun masennus ja syömishäiriötaustasta ja koittaa ymmärtää.
Olin viikko sitten sen luona yötä, aamulla se silitteli mun mahaani ja kysyi ahdistaako, mä valehtelin pudistelemalla päätäni, joten se ei vetänyt kättään pois.
Myöhemmin se teki mulle aamiaista ja laittoi piirretyt pyörimään.
Mua hymyilytti.

Ja mä en ajattele T'tä enää edes vahingossa, odotan vain mun tavaroitani takaisin ja se hymyilyttää kaikista eniten.