Vuoristorataa, kaks viime päivää on ollu omituisia. Se kertoo mulle viestein kuin sen on paha olla, vihjailee elämänsä päättämisestä ja mä koitan kuunnella ja lohduttaa. Mutta kun se tulee kotiin salaisuuksissaan, me nauretaan ja molemmilta meinaa loppua happi. 

Se hyvän olon tunne tuntu niin aidolta, sellasta ei pitkään aikaan oo ollu. Eilen mä rakastin lujaa, koska se pitkästä aikaa piti mua sylissä kun mentiin nukkumaan, yleensä siinä vaiheessa se kääntää selän, mutta eilen se piti musta kii ja mä olin turvassa. 

Tänään taas riitoja riitojen perään, sillä ei oo huomenna töitä, joten se voi olla missä lie niin kauan kuin huvittaa. Vaikka se eilen sanoi tulevansa töitten jälkeen suoraan kotiin. 

Sillä ei ole merkitystä, että mulla on töitä huomenna ja lauantainakin, vaikka se tietää, etten osaa nukkua ilman sitä. Mä teen kaikkeni sen puolesta, koitan olla hyvä tyttöystävä, en puhu asioista joista tiedän että se alkaisi stressaamaan, mutta se itse voi tehdä mitä haluaa ja kohdella mua kuin paskasti ikinä vaan haluaa.