on tässä tapeltukin,
mutta olen onnellinen.
Ensiviikolla olisi tiedossa lähtö mummolaan
ja tälläkertaa
T lähtee mukaan,
ideakin tuli siltä.
Eilen meillä oli salaisuutta,
se oli parasta pitkään aikaan
ja mä nauroin,
voi jumalauta mä nauroin enemmän kuin aikoihin,
hississä luulin jalkojeni pettävän alta,
en saanut nukuttua,
kun naurusta ei tullut loppua.
Oli ihana mennä nukkumaan nauraen,
vaihtaen muutaman suudelman
ja kuulla,
että se edes tykkää minusta.
Jotenkin olen vain täynnä elämää.
Painoa en tiedä,
huomen aamulla saatan huutaa nähdessäni luvut,
apua.
Rakastuminen on liian lähellä, vaikka kuinka taistelis vastaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti