Älä mee.

Paska olo. Ihan perseestä ko iskä käy täällä tolleen ja sit se lähtee, ilman, että saan kertaakaan puhua sen kanssa kunnolla. Niijoo, iskä oli siis täällä tänään ja oli mahtava päivä. Laura tuli aamulla tänne ja sit se lähti mun, iskän ja veljen kaa syömää rossoo ja sit käytii mummolki hyppimäs trampal ja sit viel käytii leffas. Ja nyt Laura on mun luona tän yön. Se nukkuu mun huonees ja mä saan angstaa olkkaris.
Ja kaikista hassuinta, iskä anto mulle neljä tupakkaa, ko vähän valittelin, et ei oo röökii.. Ja jotenki mulle tuli siitäki ihan idiootti olo, ko tiiän miten pahasti iskä rikko periaatteitaan.
Muhun koskee aivan helvetisti henkisesti. Alkaa koskea jo niin kovaa, että se kipu tuntuu melkein fyysiseltä. Kuulostaa tyhmältä, tiedän.

Mutjoo, jotain kivaaki. Iskä lupas antaa rahaa uusiin vaatteisiin, ko nää nykyset on kuulemma liian isoja, ko oon laihtunu.. Ja se kysy oonko viel normaalipainon rajoissa ja meinasin kuolla. Sanoin, että oon normaalipainon ja lievän ylipainon rajalla, ni se vaan nauro. Monta kertaa päivän aikana huomautti siitä miten oon laihtunu ja miten syön ja kaikkea muuta paskaa.
Kuuntelinko?
Oikein, en niin.

Hain muuten Suomipopin aamulypsyyn juontajaksi :'-------------D Olenko edes tyhmä?
Tiedän, etten todellakaan tule sinne pääsemään, enkä tiedä haluisinko edes, mutta silti tavallaan haaveilen siitä o.o

Ainii, ja paino junnaa samassa, turhauttavaa. Joo ja tajusin senki tänää, et pieniki kritiikki satuttaa mua aivan helvetisti. Oon liian herkkä. Vaikka oonki ite pahin itteni mollaaja, niin se sattuu silti ko joku toinen sanoo sen mitä minä aattelen..

Mua niin vituttaa, että se, miten paljon toisten mielipiteet vaikuttaa muhun. Tai sillee et "En voi laittaa tälläsii vaatteita, ties mitä muutki musta ajattelee." Se on rasittavaa, turhauttavaa, synkkää ja surullista. En mä mitenkään muodin mukana mene, mutten mitenkää erityisesti erotu joukostakaan, enkä tiiä tahtosinko ees. Ois niin mahtavaa, ko löytäs jostain sen oman paikkansa. Vaikka muutan Lahteen, ni tiiän, etten mä sieläkään varmaan koko loppu elämääni aijo pysyä. Musta tuntuu, että mä tarviin oikeesti jonkunlaista aikaa, vaikka eihän mulla muuta olekkaan ko sitä. Voisko joku vaikka määrätä mulle lääkityksen, joka auttas mut pakoon mun ajatuksia ja kaikkee ympäröivää elämää.

Mua oikeesti pelottaa kaikki.

Tuttujen näkeminen on jotain niin kamalaa, siis ei nyt jonku sellasen, jonka kaa viettää paljon aikaa, mut esim. joku sukulainen tai puolituttu koulusta.
Ja ruoka. Syytä saatte arvuutella ihan itse.
Yksinjääminen, mutta sitten toisaalta sosiaaliset tilanteet.
Puhelinsoitot, esim jonnekki lääkärille tai vastaavaa.
Muuttaminen, tulevaisuus, uus kaupunki, peilit, hämähäkit, pimeys, ahtaat paikat, oudot äänet, unet, ittesä nolaaminen.
Se, että menee välit johonki hirmu tärkeään ihmiseen tai että joku läheinen kuolis.
Se, etten jossain vaiheessa enää osaa tehä elämälläni mitään. Ehkä nyt on jo niin? Ehkä oon ihan toivoton.
Se, että loukkaan jotain vahingossa (taas, ei olis ensimmäinen kerta meinaan) esim. täällä blogissa olevilla jutuilla tai jotenki muuten.
Se, että vaikka joku iskä löytäis tän blogin.
Se, että mulla ja Riikalla menee melkein kaikki välit ko muutan.
Se, että jossain vaiheessa en yksinkertasesti enää vaan jaksa.
Se, etten ikinä tuu löytämään ketään, kenen kanssa osaisin olla täydellisesti oma itteni.
Se, että ihmiset pitää mua säälittävänä ko dataan vaan ja ko melkein kaikki kaverini tunnen netistä. No toisaalta, ite jo pidän itteeni säälittävänä, ni onko sillä väliä mitä muut ajattelee?
On, valitettavasti.
Se, etten oliskaan superninja/turtles/susihukka/prinsessa/omaitteni/tärkeä kellekkään.

Ootteko kuullu Skandaalin 'Ei pysty' nimisen biisin? Jos ette, kuunnelkaa, välillä tuntuu että se kertoo musta.

Täs nyt jotai pätkii siit biisistä, kuunelkaa toki, se on ihan hyvä. Ja sanat nyt löytyy ainaki liramasta.

Mä en tee mitään ja silti mul on raskasta,laskut pitäis maksaa ja muuta vastaavaa.

Saan aamupalan alas illal ja alan chillaa,ihan sama jäänkö himaan, elämä on pilal.

Mä en oo kunnos, joka päivä on painajaista,samanlaista en erota perjantaita maanantaista,

mikä mua vaivaa, oonks mä laiska vai sairas?

Tuun kai aina elään ikiomas maailmas, jos taivas on musta ja aurinkoo vailla.

Taas yks näit päivii,millä ei oo mitään välii. Kävi miten kävi, mä kai synnyin häviin?

konttaan rättiväsyneenä elämäni läpi.

Mä tappaisin itteni, jos sil ois merkitystä, mitää syytä miks joskus ois paremmin ku nytkää.

Kaivan röökin ja sydään ja toivon et mun sydän, lopettaa ton hakkaamisen, vois tehä hyvää.Mun toivomuskaivos on kusta, arkun pääl multaa,ja sateenkaaren pääs padas paskaa eikä kultaa. Ihan turha huutaa, ei mua kuule kukaa.

Pitäs kai ulkoilla, urheilla ja muuta,Mut ku kaikki on turhaa, on liian kylmä tai kuuma.Sukulaiset soittaa suuta, "Ota ittees niskasta!"

Mut mite ihmees, ku mikää ruumiinosa ei liikahda?

ps. ostin tänää kauniit punaset aurinkolasit (joo, mulla taitaa olla joku aurinkolasi addiktio?) ja korvakorut ja mustavalkosen t-paidan. :--)